Wednesday, November 3, 2021

Sijoittajan Syklit kirjani myynnissä Amazonissa

Uusin kirjani Sijoittajan Syklit on myynnissä Amazonissa. Aluksi se löytyy vain pehmeäkantisena versiona, mutta myöhemmin siitä ilmestyy todennäköisesti myös Kindle-versio.

Sisällöstä

Sisällön tärkeimmät osat ovat syklien syvempi anatomia, kansantalouksiin liittyvät syklit, rahoitusmarkkinoihin liittyvät syklit ja yritysten syklit ja elinkaaret. Lisäksi siinä käsitellään kolmen tärkeän kansantaloudellisen syklin risteyskohtaa ja kiinteistö- ja hyödykesyklejä. Syklien syvemmässä anatomiassa käsitellään niiden psykologista profiilia sekä ääripäitä muokkaavia tekijöitä. Kansantaloussykleihin sisältyvät mm. kansantaloudellinen kehityssykli ja johtavan talousmaan sykli. Rahoitusmarkkinasykleihin sisältyvät mm. pitkät velkasyklit ja pörssisyklit. Yrityksiin liittyviin elinkaariin sisältyvät mm. teknologian omaksumissykli ja toimialojen elinkaari. Kiinteistö- ja hyödykesyklejä on käsitelty vain pintapuolisesti kirjoittajan vajaan ymmärryksen vuoksi.

Lisäksi se kertoo kuinka sijoittaja voi tunnistaa romahduksia edeltävät buumien ja kuplien olosuhteet. Syklit on pyritty esittämään kertomalla niiden kulusta syy-seuraussuhteiden avulla enimmäkseen ilman numeroita. Numeroita tärkeämpää on ymmärtää syklien kulku ja niiden toisiinsa vaikuttavat tekijät, jotka vievät syklejä johdonmukaisesti eteenpäin. Kirjassa on keskitytty vähintään keskipitkiin sykleihin. Niiden hahmottamisessa numerot voivat johtaa enemmän harhaan mikäli syy-seuraussuhteita tai syklien kulkua ei kunnolla ymmärretä.

Nykymaailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten kirjassa esiintyvät syklit liittyvät enemmän tai vähemmän toisiinsa. Varsinkin kansantalouksien ja rahoitusmarkkinoiden syklit ovat toisistaan usein osin vahvasti riippuvaisia. Yritysten syklit ovat myös riippuvaisia kansantalouksista ja rahoitusmarkkinoista. Jälkimmäiset eivät ratkaise yksittäisten yritysten kohtaloa. Voi sanoa, että joihinkin yrityksiin niillä ei ole vaikutusta.

Kirjassa käsitellään syklien anatomiaa ja seuraavia syklejä sekä elinkaaria:

  • Pitkä psykologinen/sosioekonominen sykli

  • Kansantaloudellinen kehityssykli

  • Johtavan talousmaan sykli

  • Varantovaluuttasykli

  • Pitkät ja lyhyet velkasyklit

  • Pörssisyklit

  • Teknologian elinkaari

  • Toimialan elinkaari

  • Yritysten elinkaari

  • Kiinteistösykli

  • Hyödykesykli



Kirjan päätarkoitus on parantaa lukijan todennäköisyyksiä nostaa sijoitustuottoja ymmärtämällä paremmin talouteen ja sijoittamiseen liittyviä syklejä. Todennäköisimmin tuottojen paraneminen tapahtuu vähentämällä lukijoiden tyhmien päätösten määrää kuin tarjoamalla taianomaisia näkemyksiä. Warren Buffett ja Charlie Mungerkin ovat useammin maininneet, että he eivät ole erityisen viisaita, mutta välttävät typeryyksiä muita paremmin. Tämä on järkevää pelkkien matemaattisten tosiasioiden vuoksi. Kuten varmasti suurin osa tietää niin 50%:n lasku vaatii 100%:n nousun, jne.

Painopiste on syklien ääripäissä ja ääriliikkeissä eli lähinnä kuplissa, huipuissa, pohjissa, lopuissa ja aluissa sekä mahdollisissa romahduksissa. Muut osat ovat vähemmän tärkeitä. Yksi syy ääripäiden painottamiseen on se, että monet syklit ovat näkemykseni mukaan lopuissa tai huipuissa tai juuri ohittaneet ne. Loput ja alut viittaavat niihin sykleihin, joissa ei ole huippuja ja pohjia. Tällainen on esimerkiksi pitkä psykologinen/sosioekonominen sykli. Ääripäät ovat myös hetkiä, jolloin suurimmat erot tehdään sijoitustuotoissa. Lisäksi käsittelen karkeasti kirjassa Helsingin pörssin niiden yritysten syklisyyttä. Suuri osa pienyrityksistä ja osa niitä isommista jää käsittelemättä.

Kirjan julkaisualusta ei tuota kokemukseni mukaan selkeitä graafeja, joten olen jättänyt ne pois. Olen pyrkinyt vähentämään lukijan aikaa ja vaivaa pitämällä kirjan lyhyehkönä. Kirjan on tarkoitus noudattaa seuraavaa periaatetta: ”hinta on se mitä maksat ja arvo on se mitä saat” Sivumäärä ei kokemusteni mukaan vastaa tietokirjoista saatavaa hyötyä.

Kirjaa ei ole tehty aloitteleville sijoittajille. Se ei selitä kaikkea yksityiskohtaisesti. Lukijan on tiedettävä mitä peruskäsitteet kuten P/E-luku, oman pääoman tuotto ja EPS tarkoittavat. Laajempi ymmärrys taloudesta on suotavaa, mutta ei välttämätöntä. Myös avoin mieli on tärkeä, koska kirja kyseenalaistaa monet asiat, joita ainakin taloustieteilijät pitävät tosina. Myös itsenäinen ajattelu on olennainen asia. Mikään kirja ei tarjoa absoluuttista totuutta taloudesta, koska sitä ei löydy. Maailma on liian monimutkainen nykyiselle tietojenkäsittelykyvylle. Myöskään tämä kirja ei sitä tarjoa, koska kirjoittaja tietää suurinpiirtein rajoitteensa.

Kirja sisältää vähän sijoitusideoita. Mikäli niitä löytyy niin ne on epämääräisiä tyyliin ”päihtymiseen käytettävät aineet voivat olla hyvä sijoitus Heräämisessä.” (Selitys edelliseen löytyy myöhemmin.) Kirja ei myöskään tarjoa monista sijoituskirjoista löytyvää ns. tunnuslukuhömppää, jossa erotellaan osakkeet tunnuslukujen mukaan järjestykseen. Liitteestä löytyy toki Talebin vakio lyhyine selityksineen isolle joukolle Helsingin pörssin yrityksiä, koska se kertoo syklien vaikutuksesta niihin ehkä paremmin kuin muu luku. Kirja ei sisällä tarkkoja ennusteita siitä mitä on tulossa, mutta selittää suurpiirteisesti mitä voi tapahtua tai mikä on todennäköisin vaihtoehto tulevalle. Se ei ennusta milloin mitäkin tulee tapahtumaan.

Wednesday, September 13, 2017

Valmiista kirjasta

Julkaisin eilen kirjan loppusanat, joten on aika kertoa tarkemmin miksi koko kirja kannattaa hankkia tai lukea. Tässä kirjoituksessa otan kantaa lyhyesti muutamaan blogin lukijoita mahdollisesti askarruttaviin kysymykseen.

Miksi kirja kannattaa ostaa tai lukea, vaikka sen raakaversio on julkaistu blogissa?

Raakaversio on vasta ensimmäinen versio kirjasta. Käytännössä se on harvoin kovin hyvä. Tämä koskee myös elokuvia ja muita vastaavia teoksia. Tämä kirja ei ole poikkeus sääntöön. Julkaistussa kirjassa on asiat selitetty paremmin, siinä on vähemmän kielioppi- ja kirjoitusvirheitä, jotkin käsittämättömät aivopierut on joko poistettu tai järkeistetty ja lukijoille turhaa tai hyödytöntä materiaalia on poistettu. Kaikki tämä tekee kirjasta paljon paremman. Kokonaisen kirjan käyttöliittymä on myös toista luokkaa kuin blogikirjoitusten. Tämä on osittain makuasia, joten jokainen muodostakoon mielipiteensä asiasta.

Mitä saat kirjasta?

Kirja lisää ymmärrystäsi sijoittamisesta. Tämä ei takaa, että sijoitustuloksesi paranevat, koska sijoitusmenestyksesi on eniten kiinni siitä miten reagoit tunnetasolla. Tätä ei opita vain kirjoja lukemalla. Saat kirjasta selville sen, että olet itse suurin sijoitusmenestyksesi vihollinen. Opit myös ymmärtämään paremmin, että sijoittaminen on taito, joka koostuu monesta pienemmästä taidosta. Niiden kehittäminen parantaa taitojasi sijoittaa ja sitä myöntä sijoitustuloksesi paranevat pitkällä aikavälillä mikäli taitosi ovat todella parantuneet. Todellisuudessa sekään ei takaa vielä sijoitusmenestystäsi, mutta parantaa todennäköisyyksiäsi parantaa sitä.

Kirja myös tuhoaa monia yleisiä myyttejä siitä mikä on hyväksi sijoittajalle tai siitä mihin hänen kannattaa keskittyä. Myyttejä ylläpitävät ennen kaikkea he, jotka hyötyvät niistä. Kirjassa kerrotaan myös keitä he ovat ja syitä siihen. Myyteistä yleisin on uskomus, että laskumarkkinat ovat pahasta sijoittajille. Tämä myytti koskee vain heitä, jotka sijoittavat rahoja, joita eivät voi hävitä.

Mitä et saa kirjasta?

Et saa kirjasta valmiita vastauksia siitä miten tai mihin sinun kannattaa sijoittaa. Sinun pitää itse tehdä asioista kirjan avulla johtopäätökset. Niiden tekeminen ei ole helppoa, mutta kaikkien vaivojen arvoista. Sijoittaminen on loppujen lopuksi kohtuullisen yksinkertaista, mutta se ei tee siitä helppoa. Et saa kirjasta irti monimutkaisten matemaattisten yhtälöiden ratkaisuja vaan yksinkertaisia yhtälöitä ja työkaluja, joita voit käyttää apuvälineinä päätöksenteossasi mikäli koet niitä tarvitsevasi.

Et saa kirjastani etujani ajavia näkemyksiäni siinä esiintyvien yritysten hyvyydestä sijoituskohteina, koska en omista osakkeita yhdessäkään analysoidussa yrityksessä. Enkä omistanut niitä kirjaa tehdessänikään. Sijoittamisessa luvut eivät juuri valehtele, mutta niiden tulkitsija voi tehdä niin. Ennen kaikkea tekijä valehtelee itselleen. Todennäköisyys kasvaa heti, kun hänen kannustimensa toimivat tähän suuntaan. Et saa kirjastani myöskään selville sitä mihin kirjan sijoittajat mahdollisesti laittaisivat rahansa. Muiden kopioiminen on yksi parhaimmista tavoista tehdä vääriä sijoituksia riippumatta siitä ketä kopioi. Vielä parempi tapa tehdä vääriä sijoituksia on uskoa jonkun toisen henkilön mielipidettä siitä mihin joku kolmas henkilö mahdollisesti sijoittaisi.

Tässä lyhyesti kirjastani verkkolehti Piksun, Kai Nymanin kirjoittamana.. Sen voi ostaa Amazonin verkkokaupasta. Lisäkysymyksiä voi tehdä kommentoimalla tätä kirjoitusta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen rahapeli@yahoo.com

Tämä oli samalla viimeinen bloggaukseni Suomeksi muualla kuin Piksussa.

Kiitokset kaikille näistä vuosista,

-TT

Tuesday, September 12, 2017

Loppusanat

Loppusanat

Kirjan viimeiset kappaleet ovat käsilläsi, joten on viimeisten sanojen aika. Alkusanoissa kehoitin sinua vastaamaan lukiessasi aina kahteen kysymykseen:


  1. Onko tämä totta?
  2. Miten minun pitää reagoida asiaan?


Edellämainittuihin kysymyksiin ei ole ollut pakko vastata kirjaa lukiessaan, mutta niiden hyödyt ovat merkittävät. Kysymys kuuluu: Mitä kysymyksiin vastatessaan voi hävitä ja ovatko hyödyt paljon häviöitä suuremmat? Minulle vastaus on helppo. Toivottavasti lukijallekin. Käyttämällä kirjan sijoittajien periaatteita ei tule koskaan yhtä hyvää sijoittajaa. Parhaaseen lopputulokseen pääsee todennäköisimmin yhdistelemällä heidän periaatteitaan itselleen parhaiten sopivalla tavalla tai yhdistämällä ne itsekehittelemiinsä periaatteisiin. Lisäksi periaatteiden käyttöä on harjoiteltava. Pelkkä ymmärryksen lisäys ei kasvata paljoa tuottoja.

Se mitä olen sijoittamisesta viime vuosien aikana oppinut on saanut minut heräämään enkä näe sitä niin tärkeänä itseni tai pääomien tehokkaan jakautumisen kannalta. Suurin osa ajasta menee rahojen siirtämisessä tililtä toiselle ilman iloa yhteiskunnalle. Tämä koskee erityisesti niitä sijoituksia, joissa rahat siirtyvät suurelta toimijalta toiselle. Pienten toimijoiden rooli on lähes olematon. Sijoitukset pieniin ja aloittaviin yrityksiin, joukkovelkakirjoihin ja pörssilistautumisiin ovat hyödyllisempiä kokonaisuuden kannalta. On sääli mikäli yhteiskunnan älykkäimmät ja lahjakkaimmat henkilöt keskittyvät rahoitusmarkkinoihin. Heistä olisi enemmän hyötyä muissa töissä.

On järkevämpää käyttää suuri osa vapaa-ajastaan muihin mielenkiintoisiin asioihin kuin sijoittamiseen. Se ei tietyn pisteen jälkeen hyödytä tarpeeksi ajankäyttöön nähden. Ymmärrys ei auta mikäli ei ole tarpeeksi viisas toimimaan sitä hyödyntäen. Tämän näen omana ongelmanani eikä siihen synny ratkaisua vain taloutta opiskelemalla. En tule sitä kokonaan lopettamaan, koska silloin taantuminen on varmaa. En löydä tarpeeksi sanottavaa viikottaiseen kirjoittamiseen näistä asioista. Suomeksi tulen keskipitkällä aikavälillä kirjoittamaan vain verkkolehti piksu.netiin. Suurin syy on, että minulla ei ole enää tarpeeksi sanottavaa äidinkielelläni. Paras kehitys tapahtuu palautteen avulla. En pidä todennäköisenä, että saisin sitä tarpeeksi äidinkielelläni uusissa haasteissani.

Aion käyttää seuraavat vuoteni enimmäkseen ajattelumallikehikkoni kehittämiseen. Näen kehikon suurten kokonaisuuksien ymmärtämisen Graalin maljana. Se toimii myös sijoittamisessa, kuten Charlie Munger on osoittanut. Opin koko ajan lisää kehikon hyödyntämisestä ja näen kuinka sen avulla monet hämmästyttäviltä näyttävät asiat ja ihmisten käytös saavat selityksen. Tähän haasteeseen menee minulla lähivuodet. Tätä kirjoittaessani en tiedä kuinka pitkään jatkan. Uskon kehikon mallien opiskelemisen tekevän minusta lopulta viisaamman ja havaintojeni hyödyttävän yhteiskuntaa enemmän kuin aiempien puuhastelujeni. Tulevaisuus näyttäköön miten käy.
Haluan toivottaa lukijalle hyviä hetkiä sijoittamisen parissa.



-Tommi Taavila

Sunday, September 10, 2017

Huippusijoittajien yhtäläisyydet, riskienhallinta, muut

Riskienhallinta

Kirjan sijoittajien suhtautumisessa riskiin löytyy muitakin yhtäläisyyksiä kuin usko siihen, että suurin riski on ettei tiedä mitä on tekemässä. Hintaheilahteluja kaikki heistä pitävät riskinä, mutta suurin osa pitää sitä riskinä vain lyhyellä aikavälillä. Pidemmällä suurin osa parhaista näkee hintaheilahtelut enemmän mahdollisuuksina. Suurin osa heistä pitää pitkää aikaväliä ainoana järkevänä sijoitushorisonttina. Poikkeuksia löytyy, kuten Dalio. Hintaheilahtelut ovat riski lyhyttä kauppaa tekeville tai heille, jotka sijoittavat lähivuosina tarvitsemiaan rahoja.

Pitkällä aikavälillä riski tulisi määritellä enimmäkseen mahdollisuutena hävitä rahansa tai saada riittämättömiä tuottoja sijoituksilleen. Riskiä on mahdotonta määritellä tarkasti luvuilla. Miksi monet rahoitusalan ammattilaiset määrittelevät riskin hintaheilahteluilla? Munger tarjoaa selityksiä. Hänestä useat ammattilaiset määrittelevät riskin heilahteluilla, koska se tuottaa heille selityksen, jonka he voivat tarjota asiakkailleen epäonnistuessaan. Toinen syy on hänestä se, että heilahtelut antavat asiakkaille vaikutelman, että riski voidaan määritellä numeroin oikeuttaen ammattilaiset suuriin palkkioihin. Akateemikot määrittelevät riskin hintaheilahteluilla, jotta heidän matematiikkansa olisi kaunista, vaikka se on kaukana todellisuudesta. Toinen syy on, että tämä määrittely voi johtaa rahakkaisiin sopimuksiin rahoitusalan yritysten kanssa.

Kirjan sijoittajat pyrkivät tekemään mahdollisimman kovia tuottoja mahdollisimman pienellä riskillä eli he haluavat ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Suurin osa heistä pyrkii suureen turvamarginaaliin. Sen koko riippuu sijoittajasta ja kohteesta. Ne kirjan sijoittajat, jotka ovat tehneet arvioita käyttämistään turvamarginaaleista käyttävät minimissään kolmasosaa. Suurin osa vähintään puolikasta. Suuremman turvamarginaalin käyttö tulee sitä vaikeammaksi mitä enemmän sijoittajalla on sijoitettavia varoja. Buffett on todennut sijoittamisen olevan nykyisillä rahasummilla vaikeampaa kuin muutamia vuosikymmeniä aiemmin pienillä summilla.

Muita

Kirjan sijoittajat ovat säästäväisiä. Tämä on tärkeintä sijoitusuran alkuvaiheessa, koska sijoitettavia varoja on vaikeampi kerätä. He eivät tuhlaa rahojaan vaan käyttävät vanhoja autoja, asuvat pitkään samassa asunnossa ja käyttävät samoja vaatteita. Osa heistä on saitureita, kuten Templeton. Monet näyttävät leppoisilta vanhoilta miehiltä, mutta ovat todellisuudessa kovia kaupantekijöitä. He eivät anna periksi vaan ovat valmiita tekemään suuria kauppoja sen enempää välittämättä kärsivätkö vastapuolet tappioita tai tuottavatko ne muita vaikeuksia vastapuolelle. He eivät sääli vastapuolta, vaikka yleisellä tasolla toimivatkin hyväntekijöinä.

Sijoitusuran aikana jokainen kokee suuria rahallisia menetyksiä. Munger on sanonut, että mikäli sijoittaja ei kestä 50%:n laskua sijoitussalkussaan kahdesta kolmeen kertaan elämänsä aikana menettämättä yöuniaan, ei hän voi sijoittaa senttiäkään osakkeisiin. Kirjan sijoittajat ottavat rauhallisesti kurssilaskut ja pyrkivät hyödyntämään niitä stressaamatta. Heillä ei ole vahvoja ideologisia näkemyksiä. Niiden pääongelma sijoittajalle on, että ne lamauttavat itsenäisen ajattelun, kun sitä eniten tarvitaan. Kirjan sijoittajien yksi tärkeimmistä tietolähteistä on yritysten kilpailijat ja niiden johtajat. Heiltä kysytään eniten mikä yritys on heidän kovin kilpailijansa ja miksi? Yhtäläisyyksiä on turha alkaa enemmän luettelemaan tai asiat menevät hiustenhalkomiseksi. Sijoittaja voi pärjätä ilman lähes kaikkia edellämainittuja ominaisuuksia. Kärsivällisyys ja itsenäinen ajattelu vievät pitkälle.

Wednesday, September 6, 2017

Huippusijoittajien yhtäläisyydet, älykkyys ja päättäväisyys

Älykkyys

Kirjan sijoittajat ovat poikkeuksetta paljon keskimääräistä älykkäämpiä. Tämä näkyy mm. siinä, että he pystyvät yksinkertaistamaan monimutkaisiakin asioita erottaen oleelliset ja turhat asiat toisistaan. He eivät pidä älykkyyttään tärkeänä ominaisuutena vaan hieman keskimääräistä suurempi älykkyysosamäärä riittää. Sitä suurempi voi olla haitaksi. Älykkyys voi tuottaa enemmän ongelmia kuin hyötyjä. Toisten järjettömyyden ymmärtämättömyys voi tulla kalliiksi. ”Minä olen oikeassa, koska olen älykäs ja muut ovat väärässä, koska ovat tyhmiä.” asenne ei aina toimi. Se voi viedä älykkään konkurssiin. Liian älykkäiden ihmisten on vaikea hyväksyä muiden tyhmyyttä tai he uskovat muiden ajattelevan samoin. He eivät ymmärrä mm. brändien toimivuutta, koska eivät havainnoi ihmisten psykologisia taipumuksia vaan uskovat rationaalisuuteen.

Kaikilla on lakien mukaan oikeus saada kaikki olennainen tieto julkisesti noteeratuista sijoituskohteista yhtä nopeasti. Kirjan sijoittajat joutuvat tyytymään lähinnä samaan tietoon kuin muutkin. Kaikilla on samat luvut ja tiedot käytössään, joten he osaavat tulkita niitä paremmin. He ymmärtävät paremmin mitä luvut kertovat ja hyödyntävät tietoja paremmin. Tämä vaatii älykkyyttä, nöyryyttä ja kokemusta. Templetonin sota-ajan velkaantuneiden yritysten osakkeiden ostot ovat esimerkki siitä kuinka samat luvut tuottavat erilaiset johtopäätökset.

Harva mestarisijoittaja on poikkeuksellisen älykäs, joten muut tekijät selittävät heidän tuloksiaan enemmän kuin ÄO. Tunnetilojen hallinta ja itsensä sekä rajoituksiensa ymmärtäminen ovat tärkeämpiä. Poikkeuksellisen älykkäät ihmiset luulevat usein liikoja ja uskovat olevansa järkevämpiä kuin muut. Totuus voi olla toinen. He voivat olla pahemmin tunteidensa vietävinä, koska uskovat olevansa vastustuskykyisiä älyttömyyksille. Vähemmän älykkäät voivat toimia nöyremmin ja uskovat useammin olevansa väärässä kuin älykkäät. Älykkyyden roolia sijoittamisessa on turha liioitella, vaikka kirjan sijoittajat ovat poikkeuksetta paljon keskimääräistä älykkäämpiä. Keskimääräinen älykkyys riittää menestyksekkääseen sijoitustoimintaan mikäli hallitsee tunteensa, jaksaa olla kärsivällinen eikä yritä osata kaikkea.


Päättäväisyys

Sijoittajille tulee loistavia mahdollisuuksia ostaa harvoin, joten heidän on pystyttävä tekemään päätöksiä oikeaan aikaan. Jahkailijat harvemmin saavat niitä aikaiseksi, kun pitää. Huipputilaisuus häviää ennen päätöstä. Taustatöiden on oltava valmiita ennen mahdollisuuksien ilmestymistä, jotta sijoittajalle jää vain päätös tehtäväksi. Oikean tilaisuuden iskiessä sijoittajan pitää panostaa suuri osa sijoitettavista rahoista. Tämä kasvattaa tuottoja, mutta silloin pitää olla varmempi tilaisuudesta.
Tekemättä jättäminen on päätös, joten sijoittajan pitää pystyä päättämään ettei ole tarvetta tehdä sijoituksia. Myyntipäätösten teko kuuluu olennaisena osana sijoittajan päätöstentekoa. Hänen pitää pystyä tekemään myyntipäätös sijoituskohteen muuttuessa paljon etukäteen arvioitua huonommaksi. 

Hänen ei pidä toivoa, että tilanne muuttuu paremmaksi vaan toimia, kun tilanne niin vaatii. Sijoituspäätökset joudutaan tekemään epävarmuudessa. Tulevaisuutta ei kukaan tiedä, joten sijoittajan pitää olla valmis hyväksymään epävarmuus. Suurin osa parhaista tilaisuuksista tulee, kun epävarmuus on suurimmillaan, koska osakkeet ovat halvimmillaan.

Monday, September 4, 2017

Huippusijoittajien yhtäläisyydet, sopeutuvaisuus, yksinkertaistaminen

Sopeutuvaisuus

Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Huippusijoittajat sopeutuvat muuttuvien tilanteiden muuttamiin lainalaisuuksiin. Markkinatalous on jatkuvassa muutostilassa. Muutoksiin on reagoitava mikäli haluaa tehdä hyviä tuottoja. Huiput eivät hirttäydy aikaisemmin toimineisiin periaatteisiin ja tapoihin vaan muuttavat toimintaansa mikäli tilanne niin vaatii. Buffettin on sanottu suosivan liiketoimintaan sijoittamista, mutta hän on myös todennut ettei hän suosi yksyä sijoitusvälineitä toisten kustannuksella mikäli se ei ole järkevää vallitsevassa tilanteessa.

Muuttuvia tilanteita on monia. Inflaatio voi olla korkea. Talouskasvu voi muuttua miinusmerkkiseksi nopean nousun jälkeen. Liiketoiminnan muutokset voivat olla perusteellisia nopeiden teknologiamuutosten vuoksi. Huippusijoittajat ovat suurelta osin valmiita myymään, mikäli tosiasiat muuttuvat pidemmäksi aikaa. Velkaantuminen voi tuottaa ongelmia tai sijoittaja saa siitä merkittäviä verohyötyjä. Joskus yrityksen huono taloustilanne on siunaus, kuten toisen maailmansodan alkuvuosina. Yleensä velkaantumisesta ei ole kuin haittaa.

He oppivat virheistään ja muuttavat tekemisiään niiden mukaan. Rogers hävisi alkuvuosinaan lähes kaikki rahansa, kuten Daliokin. He oppivat virheistään eivätkä niiden jälkeen hävinneet kaikkia rahojaan. Tämä vaatii heikkouksiensa hyväksymistä mikä vaatii sopeutumiskykyä. Kaikki sijoittajat tekevät monta virhettä eikä niiden opetuksia voi jättää käyttämättä. Jos sijoittaja ei opi virheistään niin hänen tuottonsa jäävät huonoiksi. Huippusijoittajat ovat myös oppineet muiden tekemistä virheistä. Se tulee halvemmaksi ja nopeuttaa sijoittajan kehittymistä.

Uskovat ja pystyvät yksinkertaistamiseen

Jokaisen alan todelliset huippuosaajat erottuvat muista, koska he pystyvät yksinkertaistamaan asiat niin pitkälle kuin mahdollista. He eivät mene pidemmälle, koska liiallinen yksinkertaistaminen tuottaa vaikeuksia siinä missä monimutkaistaminenkin. Tämä on helppo havaita heidän haastatteluistaan ja tuottamastaan materiaalista. He osaavat selittää käyttämänsä menetelmät ja periaatteet siten, että tyhmempikin ne ymmärtää. He myös pyrkivät siihen. He käyttävät vertauskuvia, kuten Buffett joka kuvaa sijoittamista Aisopoksen Pyy Pivossa kaavalla. Sen löydät katsomalla Youtubesta Buffettin luennon Georgian yliopistossa. Linkki löytyy lähteistä.

Sijoittaminen on yksinkertaista, mutta se ei ole helppoa. Rahoituksen maailma on täynnä monimutkaisuuden apostoleja. He saavat elantonsa pitämällä yllä mielikuvaa etteivät tavalliset ihmiset voi sijoittaa ilman heidän apuaan. He tuottavat sijoitusvälineitä, joille ei ole tarvetta. Monet heistä kertovat asiat niin monimutkaisesti ettei heidän puheitaan ymmärretä. Tämä saa monet luulemaan sijoittamisen vaativan vain ammattilaisilta löytyvää tietoa tai sen löytäminen on muille mahdotonta. 

Monimutkaisuuden apostolit voivat lukea yliopistossa kymmeniä tai satoja sivuja matemaattisia kaavoja opiskellessaan ja he voivat käyttää niitä työssään. Tämä ei ole välttämätöntä vaan se on enimmäkseen ajanhukkaa. Sinun ei tarvitse uskoa minua vaan yhtä historian menestyksekkäimmistä sijoittajista. Warren Buffett on sanonut: ”Mikäli kirjoittaisin kirjan sijoittamisesta niin kukaan ei uskoisi sen olevan tekemäni, koska se olisi niin lyhyt.” Tämä kirja on alle kaksisataa sivua pitkä, mutta todellisuudessa pärjäät vähemmällä tietomäärällä. Syy pituuteen on, että kaikkien tarvitsemat tiedot eivät ole samat. Oma arvioni on, että sinulle riittää menestyksekkääseen sijoittamiseen alle 50:n sivun tietomäärän ymmärtäminen.

Friday, September 1, 2017

Huippusijoittajien yhtäläisyydet, oppimiskoneet, kärsivällisyys

Oppimiskoneita

Kirjan sijoittajat ovat oppimiskoneita, jotka lukevat aina, kun heillä on aikaa. He opiskelevat uusia asioita joka päivä. Buffett ja Munger ovat äärimmäisiä esimerkkejä, koska he lukevat suurimman osan hereilläoloajoistaan. Berkshiren kaikki managerit lukevat koko ajan. Mungerin lapset ovat kutsuneet häntä kirjaksi, jolla on jalat. Templetonilla oli tapana lukea ne hetket, kun hänellä oli taukoja tai matkustaessaan.

Mestarisijoittajat eivät opiskele vain taloutta. He opiskelevat muitakin tieteenaloja. Paras esimerkki on Munger, jonka ajattelumallikehikkoa olen esitellyt kirjassa. Se sisältää tietoa kaikilta suurilta tieteenaloilta matematiikasta biologiaan. Rogers on maininnut opiskelevansa historiaa, filosofiaa ja politiikkaa. Buffettin ja Dalion puheista näkyy laaja-alainen ymmärrys maailmasta. He ymmärtävät neurologisia tosiasioita, kuten tapoja ja niiden kehittymistä.

Yksi merkittävimmistä ja laiminlyödyimmistä aiheista on historia. Sen opiskelu on jäämässä paitsioon, vaikka suurin osa uusista tapahtumista muistuttaa menneisyyden tapahtumia monilta osin. On helppo tehdä vääriä johtopäätöksiä nykyisistä tilanteista mikäli ei ymmärrä yhtäläisyyksiä menneisyyden kanssa. Suurin osa sijoittajista pelkää kurssilaskua kuin ruttoa, vaikka pörssi ei laske nollille. Historiasta on helppo nähdä, että suurimmat pörssilaskut ovat ennen pitkää muuttuneet uusiksi ennätyslukemiksi. Ainut muutos tähän voisi tulla joukkotuhoaseiden mittavasta käyttämisestä. Siinä tapauksessa sijoittajilla on suurempia huolenaiheita kuin omaisuutensa. Ainakin Lynch ja Rogers pitävät historiaa yhtenä tärkeimmistä opiskelun aiheista.


Kärsivällisyys

Sijoittaja tarvitsee kärsivällisyyttä. Kirjan sijoittajien periaatteet harvoin toimivat mikäli sijoittajalla ei riitä kärsivällisyyttä niiden noudattamiseen ja hyödyntämiseen. Sitä tarvitaan niin tekemiseen kuin tekemättä jättämiseenkin. Analyysin teko voi kestää, koska tietojen etsiminen voi viedä aikaa. Sijoittajan kannattaa pitää kädet taskussaan suurimman osan ajasta keskittyen sijoitettavien rahasummien keräämiseen. Huipputilaisuuksia tulee harvoin. Tämä koskee niin yli- kuin aliarvostuksia. Kaikki sijoitukset eivät tuota heti. Fisher kehoittaa odottamaan kolmisen vuotta ennen kuin tekee johtopäätöksiä sijoituksen järkevyydestä mikäli uutta tietoa ei tule. Buffett on puhunut 3-5:n vuoden ajanjaksosta. Hän alkoi myymään IBM:n osakkeita kuusi vuotta ostohetkestä.

Kyse ei ole vain yli- ja aliarvostuksien korjaantumisesta vaan liiketoiminnassa tapahtuvien muutosten odottamisesta. Yritysostot, uudet tehtaat ja tuotteet voivat laittaa kärsivällisyyden koetukselle. Täydet hyödyt voivat näkyä vuosien päästä. Monet myyvät liian aikaisin, jotta saisivat omistajina täydet hyödyt sijoituksistaan. Parhaimmillaan uudet tuotteet tekevät yritykselle tulosta vuosikymmeniä myöhemmin.

Aika on hyvän sijoituksen ystävä ja huonon sijoituksen vihollinen. Nerokkaat uudet keksinnöt, kustannustehokkuuden parantaminen toimintapoja muuttamalla, uusien ja nykyisten resurssien parempi hyödyntäminen luovat perustan jatkuvalle kehitykselle näkyen vuosikymmenien aikana omistajien saamana arvonnousuna ja kasvaneina osinkoina. Päinvastaisesta kehityksestä kärsivien yritysten omistajat häviävät rahansa, vaikka väliaikaisesti näyttäisikin hyvälle. Psykologian ymmärtäminen auttaa, kun pitää olla kärsivällinen. Sijoittajat reagoivat keskimäärin massoina samoihin ärsykkeisiin. Toimiminen yleistä mielipidettä vastaan vaatii kärsivällisyyttä. Sijoittajat ovat suurimman osan ajasta oikeassa. Tämä koskee paljon seurattuja sijoituskohteita. Vähän seurattujen yritysten osakkeet ovat useammin väärin arvostettuja.

Kärsivällisyyden tärkeyttä ei voi olla korostamatta. Tieto voi tuottaa illuusion kärsivällisyydestä näkyen sijoitustuottojen huonontumisena. Todellisuudessa moni itseään kärsivällisenä pitävä sijoittaja on kaukana siitä. Heidän tekonsa ovat ristiriidassa luulojen kanssa. Vähäinen salkun kiertonopeus kertoo parhaiten onko sijoittaja kärsivällinen. Myös sijoittajan reagointi äkillisiin muutoksiin ja tappioihin kertovat kärsivällisyydestä. Useimmat toimivat harkiten ja rauhallisesti pörssikurssien mennessä odotustensa mukaiseen suuntaan. Munger on sanonut, että on helpompaa olla kärsivällinen sijoitusuran myöhemmässä vaiheessa kuin nuorena. Ensimmäisen sadantuhannen dollarin tekeminen oli hänestä vaikeinta.

Sijoittajien salkkujen kiertonopeus on keskimäärin useampia vuosia. Buffettilla kiertonopeus on viiden vuoden paremmalla puolella eli maksimissaan 20%:ia osakkeista vaihtuu vuosittain. Templetonilla se oli hieman nopeampi. Fisherillä se oli edellämainittuja hitaampi. Suosittelen sinulle, että tarkastelet salkkusi kiertonopeutta, jotta näet oletko tarpeeksi kärsivällinen tekemään itse sijoituksesi. Kiertonopeus ei saa ylittää 100%:ia eikä päästä lähelle sitä paitsi poikkeustapauksissa. Dalio on päinvastainen esimerkki.